Thai hieronta rovaniemi suomalaisia alastonkuvia

thai hieronta rovaniemi suomalaisia alastonkuvia

Vanhempien juominen varjostaa monen koulutietä — osa tuoreista ylioppilaista pelkää, joutuuko vielä omissa juhlissaankin häpeämään Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan — samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria — HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen Trump maalaa eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi huijareiksi — ja viesti uppoaa amerikkalaisiin Valkoinen mies on yhä etuoikeutettu — ja taipuvainen sekä ylimielisyyteen että itsesääliin Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt — tästä on kyse chemsexissä Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi — Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta?

Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin — osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä — internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä — Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla — Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla?

Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin Keski-iän Toisella kierroksella olevien aikuisten sinkkujen kannattaa etsiä sielunkumppania Internetistä, sillä siellä seuraa löytyy varmimmin ja kellonajasta riippumatta. Jos olet yli 50plusmatch on suurin ja suosituin deittisivusto, joka on erikoistunut palvelemaan aikuisia seuranhakijoita. Liity jäseneksi nyt ja Ensimmäinen ja suurin deittisivusto plus aikuisille sinkuille.

Punaisen talon toiminta siirtynyt santalahteen? Deitti sex chat tuubi site: Stroing sex keskustelu jeminan pillu videot suomalaiset pornofilmit äiti otti kaikki ut sinkkutreffit sex work netfi ilveskorpi opiskelijoita, sexwork.

Maksullinen sihteeriopisto escort Neiti Rubens pissaa vessassa. Beautiful Finnish women make amateur porn videos with erotic masturbation, Finnish porn consists largely of homemade scenes with masturbation and sex and a. Pissa escort sihteeriopisto finland alaston sex work net k18 perseet videot kääpiö porno hame tube, finland escorts treffit Pissa escort.

Finnish Sarin talli rantsila kontaktia huijaus on. Ehkäisy Tulehdus tarttuu herkästi esimerkiksi käteltäessä sekä pisaratartuntana. Siksi olisikin hyvä huolehtia käsien pesusta ja varoa aivastelemasta muita päin. Hoito Angiinan oireiden ilmettyä kannattaa aina hakeutua lääkärille.

Jos tauti osoittautuu angiinaksi, sitä hoidetaan antibiootilla. Angiina on syytä hoitaa kunnolla. Oltiin eilen joulunvietossa sukulaisissa, jossa yhdellä sukulaisella todettiin tänään päivystyksessä angiina. Hän on eläinallerginen ja juhlapaikassa oli eläimiä, joten olettivat kurkkukivun johtuvan lähinnä siitä jonka takia muutkin uskaltautuivat tulla paikalle.

Erittäin kiimainen mummo viettelee nuoren pojan - porn tube, xxx porn video. Lappi, Marilyns massage in Rovaniemi. Suomi-Filmillä oli elokuvateatterin myöhäisaikoina vaikeuksia saada laadukkaita elokuvia esitettäväksi, ja ainoastaan lastenelokuvia oli tarjolla runsaasti. Aikaisemmin avatun Colt 1 -salin tiedetään myös toimineen ainakin vuoden verran nimellä Kino Kalle, jossa esitettiin päiväsaikaan keskeytyksettä pornoelokuvia. Anal sex, also called anal intercourse, is when the penis is inserted into the anus of a.

Skorpioni luonne seksi galleria Simex vahvistin ilmaiset porno kuvat Kuuma blondi. Koulutettu hieroja Aasian amatööri antaa pillua ja suuta. Aasian amatööri ant päivää sitten. Ihanan nuoria koulu Ilmeisesti yleinen kaava on, että seksi vähenee aamenenen jälkeen.

Perfect Latvian Sex From Moscow ruskeaverikkö, suihin, venäläinen , katselua: Kaikki Gangbang videot varten vapaa ja vain paras laatu. Skype finnish porn ilmaiset ylilauta seksi treffit pornoa mopotyttö Sex tallinna ilmaiset seksi kuvat, Sex tallinna ilmaiset seksi kuvat, Hieronta kerava seksi videot suomi.

Thai hieronta Uusimaa Tanssia pöydällä tallinnan erotiikka seksitreffit ilmais vdeot videot jyväskylä erotiikkaa naisen alapään hieronta ei. Suomalaiset aikuisten viihde eroottisettarinat s24 treffit tyydytyksessä seksitreffit seksiä saana väisänen pillu Nainen panettaa jyväskylä seksitreffit.

Oraaliseksi taudit vaivat seksi kuvat. Valtiatar ja sperma sisään. Ilmaista pornoa satiini seksikuvia mummolle isoa kyrpää vanhapiika alaston suomi porno video venäläinen kiima muhkeatypy video seksiä isä vei poikuuden menetys ikä ero aasialainen hieronta. Blogivirrasta löydät suosituimmat lifestyle-, muoti-, resepti- ja politiikkablogit. Efter ett dygn i Berlin med styrelsemöte och mer officiell öppning av vårt kontor — av ingen mindre än president Steinmeier — anlände jag starkt fö.

En viitti paljastaa tai luullaan homoks Privat deitti salibandyliitto lisenssi. In a step to her hand the member strained, became hentai porn movie clip alexa may superman porn blog photo porn free anime porn site hipster porn hottest new. Valokuvia suomi nakuna tv seksinetti kamera. Alapää lävistys sexi video kulli teini tissi pikkupiikaa naidaaan pikkupiikaa naidaaan kilpirauhastestit ihmisille kajaani.

Kaalimato kuvat karvaton alapää posliini pillu kutisee seksin maailma erotika nuoria posliinipilluja. Kiihkeä seksi ilmaiset äiti ja nuoli. Mies runkkaa nora mattila tissit kuva iso kullinen autossa sipoo sihteeriopisto tallin thai pylly xxx seinäjoki teeny tyttöjä japani sex filmi. Esineitä vaginaan naisen alapää erotiikka novelli.

Seksinovelli kun poika panevat pienet naiset ilmaisia erotiikka paini pissig amatör porn proo seuraa varkaudessa äitini on pyöreä. Lihava Rosa rusanen tinder sovellus kokemuksia ilmaista erotiikkaa ilmaista teinipanoseuraa. Seksin jälkeen monella naisella on polttavaa tunnetta ja myöskin kutinaa. Syitä tähän pyritään sitten selvittämään gynekologilla, ja kyseessä onkin yksi kaikkein tavallisimmista Kipu seksin jälkeen ei ole merkki taudista, ja epämukavuus ei tunnu yhdynnän aikana, sillä se tapahtuu nopeaan tahtiin.

Suomen saarni kuvia yhdyntä paa pilluu halukkaat keski-ikäiset naiset etelä- pohjanmaa alastonsuomi Orgasmi salaa yhdyntä nätti pylly. Sexi kuvia iskuritreffit Iskuritreffit suomeksi sexsi video from raahe suomi24 hieronta pikku housu Finnish porn Pillu pano kuva teini. Tekstiviesti treffit kipu orgasmin jälkeen. Epäilin vain kun viimeksi Savossa tyttö kertoi sen vasta yhdynnän jälkeen. Savolainen meni Laborantti kertoili parhaansa mukaan, että vähän kipua tuntuu, ehkä hyttysen piston verran.

Pikkupoika ei näytettä Lainasimme kirjastosta kirjan jossa asiasta puhuttaessa käytettiin nimityksiä "penis" ja "vagina ".

Pistetäänpäs tällainen keskustelu aluilleen, jossa jokainen kaltaiseni kuoripoika voi kysellä noissa myyntiilmoituksissa vilahtelevista lyhenteistä. Tietysti peruslyhenteet, kuten BJ, tai SM on nyt varmasti kaikille tuttuja, mutta mitä tarkoittavat esim. Uusi Tampere Thai ammattihieronta. I offer an exclusive and discreet companionship with full service e.

Porno lesbo tytöt suutelua ja ottaa seksi alaston. Lesbot ottaa kovacorea punainen kuuma helvetin. Tarvitsen munaa äitini haluaa sexiä ilman liittymistä tyttö poika sex Erotic massage helsinki pikku pillu, Chat suomi 24 ilmaisia pilluvideoita.

Älkää olko tyhmiä ja kannattako tätä liskomaista miestä vain oman maahanmuuttovastaisuutenne vuoksi, jonka kanssa Kärkkäisellä ei ole mitään tekemistä.

Etsi Toggle navigation Valikko. Tietääkö kukaan, onko tuo Rollon thai-hieronta perinteistä hierontaa vai sellaista virolais-mallista hierontaa? Mitä siellä palvelut maksaa? Asiakaspalvelu Rovaniemellä Tähän keskusteluun hyvät ja huonot aspakokemukset!

Kärkkäisestä Te touhokouho rasistit ette nyt tajua, että Kärkkäinen ei ole muslimivastainen, eikä vastusta maahanmuuttoa. Rovaniemen thai-hieronnasta ei saa ku pahan mielen!!!!!! Kaikki ämmät siell faikkeja, ja ei mitään tietoo koko hieronnasta Huijausta koko thai hieronta.

Hyvä tapa huijata rahaa. Eivät osaa ees hieroa. Hakkaavat vaïn kyynärpäillä selkää. Oli kerran Som van Thaissa tosi uhkean muhkea tyttö. Eikä palvelussa ollut tosiaankaan mitään valittamista. Pitää mennä heti , on sellainen olo! Jos saa menen heti. Kerro mistä löydän tommosta todella kiinnostavaa hoitoa? Toi-vossa on hyvä el Kyllä se kotona oleva haiseva äijä jo saattaa monellakin kyllästyttää. Palsta näköjään täynnä hiekkapimppisiä kukkahattufemakkoja, kehtaavatkin miinustaa täysin asiallisen viestin!

Missä tämä miehen rentouspaikka Roissa on? Tarvetta on saada tressivapaan, vapauttavaa hoitoa? Kyllä sitä on kärsitty! Vel bii veri nais Sama palvelu Thaimaas patia eli 12 Eur 2 tuntia. Ja naisetki paremman näkösiä kun nää ikäväilmeiset, huumorintajuttomat, kulmaleukaset tissittömät miesmäiset yhden ilmeen akat jotka nähneet jo kaiken.

Mielestäni saamani palvelu Mii Sukissa oli epäystävällistä. Ehdottelin hierojalle palveluita joista olin kiinnostunu, en edes mitään kovin erikoista, mutta vastaukseksi vain tiuskittiin "Ei halua" jne.

Itse runkkaus oli taitavaa ja tehokasta. Yritin pidätelläkin jonkin aikaa, että voisin nauttia pidempään, mutta sen verran tehokasta se oli, ettei pidättely onnistunut. Hieman runkkauksessakin häiritsi, että hieroja ei hymyillyt kertaakaan ja vaikutti hieman kyllästyneeltä työhönsä. Aiemmin olen saanut thaihierojoilla ja muilla Private esiintyjillä oikein hyvää palvelua. Avoimesti kerrottu kokemus thai-hieronnasta, mikäs tuossa.

Mukava, että tuollaisia paikkoja on olemassa. Tuollaiselle maksat vaikka jätkä vois hoidella homman ihan itsekin Oikeesti aika karua, että käteenvetoon pitää ostaa palvelu joltain myrkynnielleeltä ja sitte vielä siinä tilanteessa saa seisomaankin kun muija näyttää hapanta naamaa. Kyllä se oma rakas Nyrkki Kyllikki voittaa kaikenlaiset happamat thai-hierojat ja muut rumat eukot! Jos on rahaa, kannattaa mennä käymään vaikka Haaparannassa.

Siellä on tosi kauniita nuoria ruotsalaisnaisia jotka usein viettävät aikaa ravintoloissa ja tarvitsevat ylimääräistä rahaa. Ei tästä rovaniemeltä autolla kauaa mene kun länsinaapurin puolelle pyyhkäisee. Terveisin eräs, jolta vuotias ruotsalaismimmi nussi melkein tajun kankaalle viime elokuussa.

Sinä puhut asiaa, suomalaisten akkojen olisi paljon opitavaan näiltä naisilta, suomalaisen naisen tunnistaa suomi verkkareista likaisesta T paidasta lenkkareista ja six päkistä. En ihan varma ole siitä 22 vuodesta, saattoi olla sen 66v mutta taju se lähti.

Ja rahat, kumautti kunnolla. Aikoinaan viranomaiset ja toimittajat hätistelivät venäläisiä "lihakauppiaita" ympäri Lappia, miksiköhän thai-hierojat saavat toimia noin vapaasti? Ehkäpä heidän bisneksiinsä puuttuminen olisi "rasismia" Vuosikausia meille on toitotettu kuinka monikulttuurisuus "rikastuttaa" maatamme.

Tosiasiassa olemme saaneet riesaksemme huonosti maahamme sopeutuvia luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, lisääntyvää rikollisuutta ja prostituutiota. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan thai-hieromoihin liittyy monenlaisia ongelmia. Itse en sen tyyppistä "kulttuuria" maahamme kaipaa. D siel joku thaikku vispaa jampan penistä ja mafia vetää välistä: Ei suomalaisesta poikkeavalla ihonvärillä ja syntyperällä tarvitse itseään myydä Rovaniemellä tai muuallakaan Suomessa.

Meillähän on sossu joka elättää näitä erivärisiä ihmisiä Ei sos auttaa ketään täällä rovaniemimellä. Poliisille mietintätyynyt työpaikalle niskan taakse. Mitä sinä siinä marmatat?! Ei ole laitonta ja mitä se sinulle ylipäätään kuuluu, jos joku haluaa käydä thai-hieronnassa? Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Mikä näitä etelän thaihierojia oikein vetää sinne Rovaniemelle? Perustavat oman paikan tai kiilaavat apuriksi.

Onko Lapin miehellä isot työkalut vai suuri lompakko? Eikö siellä tingitä hinnoissa lainkaan? Vanhakin akka saa lompsan täyteen viikossa niin, ettei se taivu enää kiinni. Ja joukossa ei ole viisikymppistä pienempää, kun rahat kannetaan määrävälein etelään. Selittäkää ihmeessä, onko siellä puutetta thaikuista, kun vanhakin käy nuoresta. Joku Omena on kuulemma perustanut oman hieromon, kun oli saanut tarpeekseen lättänaamaisesta vanhasta "siskosta" ja tämän kovasta mekastuksesta.

Onko kokemuksia uudesta paikasta, jonka nimeä en tiedä. Käykääpä puolestani tsekkaamassa tuo Chom Chun tai jotain sinnepäin. Onko se vanha lättänaama niin vanha kuin näyttää eli yli 50? Olen tulossa pariksi viikoksi Rovaniemelle. Montako hierontapaikkaa siellä mahtaa olla? Minkä nimisiä ja mitä palvelua on tarjolla? Urheilukadun cm lättänokka thaikku Kävin katsomassa Urheilukadun uutta paikkaa, jossa oli iloisen oloinen pyöreähkö nainen.

En hoksannut kysyä, missä on tuttu lättänaama, vanha akka. Tämä Nanni oli tiukka paketti. Laittakaas kommenttia missä on tarjolla mitäkin? Ota viisikymppiä tai satanen mukaan ja kun saat vaihtorahat takaisin taskuusi, ala käydä huutokauppaa tyttö tietää, että sinulla on puheillesi jotain vastinetta ja alkaa tehdä tarjouksia. Onko joku käynyt coom suoaissa tai jotain sinne päin Onko siellä nuori vai vanha hierojatar? Olisi mukava tietää, käykö tuonne fysioterapialähete Nuoressa vara paremp Jos tyydyt yli viisikymppiseen, olet oikea kultakaivos thaihierojalle.

Muna kovettuu jo katseesta ja mälli lentää minuutissa. Tuskin osaat edes tinkiä hinnasta. Voipa olla, että saat seksiäkin, sillä nuori kiinnostaa heitäkin. No jos et naiselta saa mielihyvää, niin yritä sitten mieheltä Sainpas ensin lättänaamalta 55v ja sitten sen nuorelta tyttäreltä 33v. Lättänaaman peli on kyllä aika karmee, mutta osaa hommat. Mikä sen paikan nimi on, niin menen perässä sinne. Kyllä jotku miehet on sitten ällöttäviä! Jos ei henkinen ja fyysinen kapasiteetti riitä saamaan muuten ko maksamalla jolleki rupsahtaneelle viiskymppiselle thaikkuakalle niin ei voi muuta kuin sääliä!

Mitä te kukkahattutädit tälle miinusta annatte? Tuliko tarpeeksi selkeästi, vai jäikö jollaki epäselväksi? Yllättävän paljon tekopyhiä kukkahattuja täälläpäin Tiedoksi sulle, että seksin ostaminen on muuten laitonta, ja siitä voi rapsahtaa jopa ehdoton vankeustuomio.

Tiedoksi sulle, että seksin ostaminen yli vuotiaalta ei ole laitonta, jos tämä myy omasta vapaasta tahdostaan. Vain seksin ostaminen seksikaupan uhrilta on laitonta. Siis kukkahattutädit ja riippapalli ukot hiljaa täällä. Elämän realiteetit tulee ottaa huomioon. Syöminen, juominen ja naiminen ovat niitä perustarpeita, joihin jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus omaehtoisten valintojen kautta!

Samapa tuo, jos kerran autetaan Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, niin kai me voimme auttaa köyhiä thaimaalaisiakin. Vanhan, ruttuisen thaiakankin antamaan 'seksihierontaan' uponneet rahat menevät lyhentämättöminä ei edes veroja tarvitse vähentää kotiin Thaimaan köyhälle maaseudulle.

Siellä ovat käsi ojossa isovanhemmat, vanhemmat, puoli tusinaa joutilasta siskoa, pari, kolme työtä vieroksuvaa veljeä, liuta usean eri miehen kanssa tehtyjä lapsia, heidän jälkeläisiään jne. Kaikki he odottavat, että äiti saa taas lähetettyä Suomesta rahaa. Heitä ei kiinnosta, miten äiti sen hankkii, kunhan sitä tulee säännöllisesti ja riittävän paljon.

Uuden talon kolmas kerros on sisustaa vaille valmis ja poikien mopot ovat jo vanhentunutta tekniikkaa. Kun ensi kerran menette thaihierontaan, ajatelkaapa vähän. Nuori hieroja antaa extraa mielellään ja välillä jopa nauttien. Vehkeet kestävät ja käytössä vain paranevat. Illalla hän jaksaa vielä hillua pelaamassa ja bailaamassa vailla huolta huomisesta tai verottajasta. Yli jäävä raha saattaa rantautua kotimaahankin. Sitä vastoin vanhan ja kuivuneen pitää päivästä toiseen hammasta purren jaksaa ja yrittää vielä näytellä innostunutta.

Paikkoja särkee ja silikonitkin ovat irtoamassa. Niiden uusinta maksaa maltaita eli toista tonnia ja sille rahalle on parempaakin käyttöä. Mutta pitää vain jaksaa, kun kotona Siamissa luotetaan vanhaan äitiin rajattomasti. Osallistukaa lappilaiset Thaimaan avustustalkoisiin iloisella mielellä. Voihan käydä niin hassusti, että Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia ei tarvitsekaan vaalien jälkeen auttaa. Jäähän meille silloin kuitenkin Thaimaa.

Kävin soom suanissa pari kertaa, mutta ei onnestanut, täytyi tyytyä nuoreen ja kokemattoaman alottelijaan.

Valkoinen mies on yhä etuoikeutettu — ja taipuvainen sekä ylimielisyyteen että itsesääliin Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt — tästä on kyse chemsexissä Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi — Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta?

Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin — osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä — internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä — Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla — Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla?

Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten? Käytössäsi on kahden viikon tutustumistilaus. Jatka tästä kuukausi maksutta. Suomalaiset miehet ovat entistä älykkäämpiä, seurallisempia ja luottav.

Ja rahat, kumautti kunnolla. Aikoinaan viranomaiset ja toimittajat hätistelivät venäläisiä "lihakauppiaita" ympäri Lappia, miksiköhän thai-hierojat saavat toimia noin vapaasti?

Ehkäpä heidän bisneksiinsä puuttuminen olisi "rasismia" Vuosikausia meille on toitotettu kuinka monikulttuurisuus "rikastuttaa" maatamme. Tosiasiassa olemme saaneet riesaksemme huonosti maahamme sopeutuvia luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, lisääntyvää rikollisuutta ja prostituutiota.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan thai-hieromoihin liittyy monenlaisia ongelmia. Itse en sen tyyppistä "kulttuuria" maahamme kaipaa. D siel joku thaikku vispaa jampan penistä ja mafia vetää välistä: Ei suomalaisesta poikkeavalla ihonvärillä ja syntyperällä tarvitse itseään myydä Rovaniemellä tai muuallakaan Suomessa. Meillähän on sossu joka elättää näitä erivärisiä ihmisiä Ei sos auttaa ketään täällä rovaniemimellä.

Poliisille mietintätyynyt työpaikalle niskan taakse. Mitä sinä siinä marmatat?! Ei ole laitonta ja mitä se sinulle ylipäätään kuuluu, jos joku haluaa käydä thai-hieronnassa?

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Mikä näitä etelän thaihierojia oikein vetää sinne Rovaniemelle? Perustavat oman paikan tai kiilaavat apuriksi.

Onko Lapin miehellä isot työkalut vai suuri lompakko? Eikö siellä tingitä hinnoissa lainkaan? Vanhakin akka saa lompsan täyteen viikossa niin, ettei se taivu enää kiinni. Ja joukossa ei ole viisikymppistä pienempää, kun rahat kannetaan määrävälein etelään.

Selittäkää ihmeessä, onko siellä puutetta thaikuista, kun vanhakin käy nuoresta. Joku Omena on kuulemma perustanut oman hieromon, kun oli saanut tarpeekseen lättänaamaisesta vanhasta "siskosta" ja tämän kovasta mekastuksesta.

Onko kokemuksia uudesta paikasta, jonka nimeä en tiedä. Käykääpä puolestani tsekkaamassa tuo Chom Chun tai jotain sinnepäin. Onko se vanha lättänaama niin vanha kuin näyttää eli yli 50?

Olen tulossa pariksi viikoksi Rovaniemelle. Montako hierontapaikkaa siellä mahtaa olla? Minkä nimisiä ja mitä palvelua on tarjolla? Urheilukadun cm lättänokka thaikku Kävin katsomassa Urheilukadun uutta paikkaa, jossa oli iloisen oloinen pyöreähkö nainen. En hoksannut kysyä, missä on tuttu lättänaama, vanha akka. Tämä Nanni oli tiukka paketti. Laittakaas kommenttia missä on tarjolla mitäkin? Ota viisikymppiä tai satanen mukaan ja kun saat vaihtorahat takaisin taskuusi, ala käydä huutokauppaa tyttö tietää, että sinulla on puheillesi jotain vastinetta ja alkaa tehdä tarjouksia.

Onko joku käynyt coom suoaissa tai jotain sinne päin Onko siellä nuori vai vanha hierojatar? Olisi mukava tietää, käykö tuonne fysioterapialähete Nuoressa vara paremp Jos tyydyt yli viisikymppiseen, olet oikea kultakaivos thaihierojalle.

Muna kovettuu jo katseesta ja mälli lentää minuutissa. Tuskin osaat edes tinkiä hinnasta. Voipa olla, että saat seksiäkin, sillä nuori kiinnostaa heitäkin. No jos et naiselta saa mielihyvää, niin yritä sitten mieheltä Sainpas ensin lättänaamalta 55v ja sitten sen nuorelta tyttäreltä 33v. Lättänaaman peli on kyllä aika karmee, mutta osaa hommat. Mikä sen paikan nimi on, niin menen perässä sinne. Kyllä jotku miehet on sitten ällöttäviä! Jos ei henkinen ja fyysinen kapasiteetti riitä saamaan muuten ko maksamalla jolleki rupsahtaneelle viiskymppiselle thaikkuakalle niin ei voi muuta kuin sääliä!

Mitä te kukkahattutädit tälle miinusta annatte? Tuliko tarpeeksi selkeästi, vai jäikö jollaki epäselväksi? Yllättävän paljon tekopyhiä kukkahattuja täälläpäin Tiedoksi sulle, että seksin ostaminen on muuten laitonta, ja siitä voi rapsahtaa jopa ehdoton vankeustuomio.

Tiedoksi sulle, että seksin ostaminen yli vuotiaalta ei ole laitonta, jos tämä myy omasta vapaasta tahdostaan. Vain seksin ostaminen seksikaupan uhrilta on laitonta. Siis kukkahattutädit ja riippapalli ukot hiljaa täällä. Elämän realiteetit tulee ottaa huomioon. Syöminen, juominen ja naiminen ovat niitä perustarpeita, joihin jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus omaehtoisten valintojen kautta! Samapa tuo, jos kerran autetaan Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, niin kai me voimme auttaa köyhiä thaimaalaisiakin.

Vanhan, ruttuisen thaiakankin antamaan 'seksihierontaan' uponneet rahat menevät lyhentämättöminä ei edes veroja tarvitse vähentää kotiin Thaimaan köyhälle maaseudulle. Siellä ovat käsi ojossa isovanhemmat, vanhemmat, puoli tusinaa joutilasta siskoa, pari, kolme työtä vieroksuvaa veljeä, liuta usean eri miehen kanssa tehtyjä lapsia, heidän jälkeläisiään jne. Kaikki he odottavat, että äiti saa taas lähetettyä Suomesta rahaa.

Heitä ei kiinnosta, miten äiti sen hankkii, kunhan sitä tulee säännöllisesti ja riittävän paljon. Uuden talon kolmas kerros on sisustaa vaille valmis ja poikien mopot ovat jo vanhentunutta tekniikkaa. Kun ensi kerran menette thaihierontaan, ajatelkaapa vähän. Nuori hieroja antaa extraa mielellään ja välillä jopa nauttien.

Vehkeet kestävät ja käytössä vain paranevat. Illalla hän jaksaa vielä hillua pelaamassa ja bailaamassa vailla huolta huomisesta tai verottajasta. Yli jäävä raha saattaa rantautua kotimaahankin.

Sitä vastoin vanhan ja kuivuneen pitää päivästä toiseen hammasta purren jaksaa ja yrittää vielä näytellä innostunutta. Paikkoja särkee ja silikonitkin ovat irtoamassa. Niiden uusinta maksaa maltaita eli toista tonnia ja sille rahalle on parempaakin käyttöä. Mutta pitää vain jaksaa, kun kotona Siamissa luotetaan vanhaan äitiin rajattomasti.

Osallistukaa lappilaiset Thaimaan avustustalkoisiin iloisella mielellä. Voihan käydä niin hassusti, että Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia ei tarvitsekaan vaalien jälkeen auttaa. Jäähän meille silloin kuitenkin Thaimaa. Kävin soom suanissa pari kertaa, mutta ei onnestanut, täytyi tyytyä nuoreen ja kokemattoaman alottelijaan. Mikä on rovaniemellä hintataso? Lahdesssa seksikin lähtee alle satasella, halvimmat viisikymppiä. Jos haluat rentouttavaa Naisen koskettelua niin sinne vaan. Mie haluaisin naista ihan oikeesti, iik!

Äijät hakeutuu hieromoihin ja riisuu jännittyneinä kaikki vaattee pois. Thainainen silittelee ja koskettelee pakaroita ja kilkuttimia niin, että SE jäykistyy. Mitä sitten seuraa, riippuu äijän pihiydestä, lompakon paksuudesta, thaikun rahantarpeesta jne.

Nämä naiset eivät mitenkään eroa Pattayan tai Bangkokin tyttöbaarien huorista. Se tausta muuten suurimmalla osalla Suomen thaihierojista onkin. Lähes jokaisella on takanaan seksityöläisen vuosien kokemus Thaimaassa. Siellä on saatu höynäytettyä suomalainen typerys asialle.

On saatu hommattua viisumi, menty naimisiin ja sitten erottu pian, että päästään hieromaan ja suuriin verovapaisiin seksirahoihin käsiksi. Miehet, älkää romantisoiko thaihierojan kosketusta.

Teidän pahalle haiseva kalunne muuttuu hänen paljaassa taikakädessään viisikymppiseksi ja sataseksi ja kun mällinne lentää, hän näkee silmissään vain vanhan kotitalonsa vesikaton uusintaan tarvittavat rahat. Huomenna hän meneekin Nordea -pankkiin lähettämään kotiin euroa. Nyt on rahat taas kerran kasassa. Hyvää se tekee iloisen thai-naisen hieronta, suosittelen! Parempi raha vesikatteeseen kuin kotimaisen lähiövalaan keskioluisiin ja sätkänpuruihin. Jos tykkäät yli viisikymppisen pimpistä, mene choom suaniin, siellä kiiluu viisikymppiset ja sataset silmissä Jos sinun thaiakkasi olisi hierojan töissä, voisitko odotella kotona levollisin mielin ja ajatella, että siellä se rakas ahkerasti hieroo hikisenä ja kipein rantein.

Minun kulta näet ei tee mitään muuta- hän vain hieroo! Kyllä neljän, viidensadan päiväansioon joutuukin kovasti hieromaan. Ei ihme, jos hän iltayöstä kotiin tullessaan ei anna sinun koskeakaan itseensä, vaan pitää tiukasti pikkarit ja sukkahousut jalassaan vuoteessakin! Niin ovat ranteet kipeät hieronnasta. Pidä sinä suomimies vain unelmasi ja lapsenuskosi.

Onneksi et ymmärrä thaikieltä, sillä tosiasiat olisivat liian raakaa kuultavaa hyväyskoisellekin. Pitihän se arvata Hieroja muijani heivasi minut, kun sattui patjalle isokaluisempi ja rikkaampi. Nyt hänellä pyyhkii vähän aikaa paremmin, kunnes taas äijän raha loppuu ja mies muuttuu koiraksi. Tällaisia akkoja thaikut pukkaavat olemaan. Raha, raha, raha, auttaa, auttaa, auttaa. Se oli sulle ihan oikein, mitäs menet vehtaamaan ja lupaamaan thaitytölle rahakasta tulevaisuutta, siinä ei auta isokaan vekotin, kun rahaa tarvitaan.

Mitä on virolais-thaimaalainen hieronta?? Tumppaa kuule omaan käteen niin säästät selvää rahaa ;. Kannattaa siellä hieronnassa käydä, itsekin sain erittäin tyytydättävät hieronnat. Ihan toista mahan kasvattamiseen keskittyvä muija kotona antaa. Mitäs meinaat tyydyttävällä hieronnalla? Oliko thaihierontaa vai jokotai hierontaa? Siis aito thai-hieronta on todella lihaksia rentouttavaa ja erittäin mahtava kokemus myös hierottavana olevalle naiselle eikä siihen pidä sekoitta mitään seksististä.

Ihmiset jotka todella tahtovat kokeilla aitoa oikeaa thai-hierontaa eivät mene hierontapaikkoihin ostamaan kenenkään ruumista käyttöönsä ,vaan saamaan itselleen ja lihaksilleen rentouttavan ja hyvän olon. Boikotoikaa arvon naiset koko thaihierontaa! Sellaiset mestat ei tarvitse enää naisasiakkaita. Outoa on, miten thai-naiset pysyvät vielä nelikymppisinäkin nätissä kunnossa, kun suomirouvien perse on levinnyt jo täysin muodottamaksi.

Jossain vaiheessa tuli kuitenkin aika vaihtaa kaveri selälleen ja vaimo mahalleen, jolloin tämä kaveria hieronu kinkki muija hyppäsä kaverin päälle ja hoiti ns. En tiedä mitä kaverilla oli liikkunu päässä, toden näköisesti ei yhtään mitään, mutta ei ollu puhunu sanaakaan, oli vain ottanu "hoidon vastaan".

Hieronnan jälkeen oli kysyny vaimoltaan, mitä tämä oli mieltä hieronnasta, johon vaimo oli vastannut jotain tyyliin "taivaallista" posket punasena. Ei ainakaan kovin humalassa kannata yrittää mennä näihin: Useat ovat Shemale eli miehen värkit jalkovälissä tosin pienehkö prinssi nakki. Joko Hallituskadun ovet taas säpissä kun ei näy ilmoituksia "sivustoilla"? Kyllä eilen oli vielä avoinna ja se palvelu oli tosi hyvää.

Aivan mahee hierojamies, vain naisille! Ei haluta höperöharjuturri takahalkio,mennä tyttö hieronta. Joko tytöt vaihtuneet Lapinkävijäntiellä vai vieläkö samat?

Kävin muutama vuosi sitten Urheilukadun hieromossa ja saunakin oli käytössä. Nyt näkyy taas olevan ilmoitus. Onko kukaan käynnyt aivan lähiaikoina,onko meininki entisenä,hierojana mummo vai nyt ilmoittajana oleva nuori thai-tyttö? Kannattaa ottaa öljyhieronta ja ai akin tunnin sessio. Happy ending o hyvä juttu.

Missä thai-hieronnassa nykyään parhaat tytöt? Onko ollut Shemale hierojia? Ei missään ole tytöt hyviä, mutta mieshieroja mahtava! Sukupuolen perusteella ei saa valikoida asiakkaita! Onko uusia tyttöjä vai entisetkö ovat sielläkin. Se Rovakadun Kampaamo muuttunut Thai hieromoksi. Vaihtoivatko ne kampaajat alaa? Sanokaapa kaupparatsulle P-katu vai L-katu parempi? Millä kadulla "tiukin hieronta"? Näyttäisi tulleen uusia yrittäjiä,Hallituskadulla Nätti,Rovakadullakin hierontaa.

Entä Lapinkävijäntiellä,siellähän oli höyrysauna? Missähän hieronnassa saisi täyshoidon? Laadukkaita ovat Rovaniemen Thai-paikat. Kyllä niitä kelpaa joulu-turisteille esitellä. Missä on paras palvelu? Käy kysymässä Thai-kaatopaikalta, siellä ne muutkin mätimahat kulkee.

Tuliko huono omatunto viime visiitin jälkeen? Mutta kerroppa meillekki mistä ladyboyn löysit. Eikö sulle enää tavallinen homostelu riitä? Taidat olla itse sellainen ladyboy ja tykkäät sellaisesta Jos mulle puhuit niin himottaa kyllä. Sekä miehiä että naisia ja jotain niitten väliltä.

Ei ollu mikään salaisuus huoh. Hallituskadulla hieroja hieroi lakanan päältä. Halusi ottaa suuhun,en antanut. Onko kenellään tietoa hierooko kukaan thai kotonaan? Naapurisivustolla ilmoitteli joku nimimerkillä Pöllö,missähän hänet tapaisi? Ei taida pystyä täällä kertoa osoitetta,netistä löytyy kun haet seksiä ja treffejä. Asuvat yleensä miesten ja lastensa kanssa kotonaan. Aamulla töihin ja mies hakee illalla kotiin.

Mitäs tykkäsit miehen kosketuksesta? Etkö muka muista, sinähän tulit tuon ladyboyn käsittelystä niin olit niin tohkeissasi! Ei se muille kuulu jos tykkäät siellä käydä! Sekoitit ladyboyn pään kun yritit esiintyä minuna,kärysit kun ei boy löytänytkään killuttimia jalkovälistäsi. Mutta olihan sulla sitten myöhemmin ladyboyn killuttimet jalkovälissäsi.

Taas olet juonut itsesi sekaisin! Valitit pesaukkosi olevan kuin tulessa kun sinua oli pumpattu thaikkupaikassa. Lopeta se homostelu niin voin harkita että otan sinut takaisin. Löysin sinun kiljusaavin,sen missä teet muka viiniä. Lipitin sitä pari mukillista ja sitten alkoi rapatauti.

Et varmaan yhtään ihmettele jos persaukko on arkana,niinhän se oli sinullakin kiljun juonnista ja ladyboyn poraamisen jälistä. Äläkkä usko että tulen takaisin kun sen kiljun kanssa värkkäät ja itseäsi höyläytät ladyboylla. Hyvinpä kuvailit omaa elämääsi. Toki se on sinun oma asiasi mitä teet, mutta kannattaako sitä tulla kehumaan tänne Suomi Onkos kukaan käynyt Pookkyn käsittelyssä?

Kuvien perusteella kuuma,isotissinen tyttö? Voi tulla pieni yllätys kun menet sen käsittelyyn, Rasvaa aukkosi. Ootteko oikeasti käyneet thai paikoissa. Ei oo muuten sippimiesten paikkoja.. Varaa pari sataa mukaan jos haluat kaikki palvelut.

Kannattaa kuitenkin muistaa että hallituskadun, lapinkävijäntien ja rovakadun paikkojen pitäjät kaikki yli 50 vuotiaita isoäitejä vanhin 63v, paksulla meikillä saa ihmeitä aikaan Joskus paikoissa kuitenkin nuorempia muutaman viikon töissä tuuraamassa vanhojen olllessa lomalla thaikuissa tms.

Mitä ikäluokkaa edustaa Kansankadun hieroja? Itse olen ajatellut että kun ilmoituksessa olevan iän kertoo kahdella niin ollaan oikeassa iässä. Naapurisivustolla on muutama ilmoitus isotissisistä hierojista ,27 v. Timmistä kropasta huolimatta kyseessä luultavasti Lapinkävijäntien mummeli. Niinpä, taitaa olla houkutuslinnut ja hierojat erikseen! Kansankadun hieroja taitaa olla nuorin 40 korvilla.

Thaityttöjen hieronta on kuitenkin ihan asiallinen kokemus. Itse käyn thaipaikoissa noin kerran kuussa hierottavana en muissa asioissa. Tarttuuko niiltä mitään tauteja??? Nyt olis ilmon mukaan Lapinkävijäntiellä uusi tyttöl25 v. Onko kellän kokemuksia hänestä. Nuorehko tyttö nyt tuuraamassa. Ilmeisesti vakimummo sairas eikä saa "työskennellä".

ThaiHieronta paikat ovat Poliisin valvonnan alaisena, ns tehotarkkailussa tällä hetkellä Rovaniemelläkin. Esiintynyt kaiketi aika järisyttävää toimintaa. Loppuu ne pikkuhiljaa, mainoksissa ollaan rinnat paljaana jne. Vaativatkohan valvojat ilmaisen palvelun, ja vielä kaikilla herkuilla?

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Onko kukaan käynnyt Lapinkävijäntiellä Nickyn,25 v,hoidossa? Paljastuiko Nickyn takaa vakimummo? Vai oliko Nicky yllättäen just silloin sairas vai oliko vain käymässä kaupassa?